Keittoa, kurkkua ja kilometrejä – näin huolto toimii NUTS Ylläs Pallas 2026 -juoksussa
NOSHTia, banaania ja sipsiä – ja lämpimät keitot odottavat maalissa. Lue, mitä herkkua on tarjolla reitin varrella.
NOSHTia, banaania ja sipsiä – ja lämpimät keitot odottavat maalissa. Lue, mitä herkkua on tarjolla reitin varrella.
NUTS Syötteen polkujuoksutapahtuma juostaan tänä viikonloppuna upeassa Syötteen kansallipuistossa. Elina Mikkola on yksi NUTS Syöte -tapahtuman ensikertalaisista. Hän tulee tapahtumaan Yli-Iistä Pudasjärven naapurista ja melko perinteisesti ’ystävän houkuttelemana”. ”Taru tuskaili kevättalvella, ettei ole lenkkikaveria. Minä lähdin – sekä polkujuoksun pariin, että nyt Syötteelle. Olen kyllä tykästynyt lajiin ja erityisesti pehmeällä juoksemiseen”, Elina kertoo Treenit on…
NUTS Karhunkierros teki jälleen historiaa Kuusamossa, kun Suomen suurin polkujuoksutapahtuma keräsi Oulangan kansallispuiston henkeäsalpaaviin maisemiin kaikkiaan 3859 osallistujaa. Kasvua viime vuoteen tuli peräti 447 juoksijaa. Urheilullisesti viikonlopun kiistaton kohokohta oli Juuso Simpasen väkevä esitys 166 kilometrillä. Simpanen mursi oman, vuodelta 2021 olevan reittiennätyksensä ajalla 17.09.11, ja paransi aiempaa ennätystään yli 20 minuutilla. Keskivauhdiksi muodostui hulppeat…
Suomalaisjuurinen ultrajuoksun huippunimi Mimmi Kotka saapuu NUTS Karhunkierrokselle. Kuusamon 34 kilometrin matka on hänelle tärkeä askel takaisin kisarytmiin pitkän kuntoutusjakson jälkeen.
Nosht jatkaa NUTSin virallisena energiakumppanina vuonna 2026! Nappaa itsellesi alennuskoodi, osallistu maksuttomaan webinaariin ja ota vinkit talteen!
NUTS Syöte 2025 juostiin aurinkoisissa olosuhteissa ja toi mukanaan osallistujaennätyksen, reittiennätyksiä ja kovatasoisia kamppailuja 25 ja 40 km matkoilla. Katso tulokset ja tunnelmat viikonlopun huipennuksesta!
NUTS Syötteelle on ilmoittautunut jo yli 700 juoksijaa – uusi osallistujaennätys on varma! Trail Tourin pistejahdin lisäksi vauhtia nähdään etenkin 25 ja 40 km:n matkoilla, joissa mukana on kovia nimiä Juulia Ojalasta Eetu Nordmaniin ja Mäen pariskuntaan.
NUTS Karhunkierros keräsi mutaisille poluille ennätykselliset 3412 osallistujaa. Eevi Bengs juoksi historian ensimmäisen yleiskisan voiton satamailisella ja rikkoi reittiennätyksen yli tunnilla.