Ilmastointiteippitossuilla ja sisulla maaliviivan yli!

Naisten 166km polkujuoksukoitoksessa juossut Tiina Rajamäki suoriutui maaliviivan yli ajalla 35:35:39. Tuohon rapiaan 39 tuntiin mahtui kirjaimellisesti monenlaisia ylä- ja alamäkiä. Lopputulemana nainen paineli maaliin ilmastointiteipistä ja banaanilaatikon pahvista tehdyissä tossuissa! Miten tähän päädyttiin?

Alkuun hieman Tiinasta: hän on perinteinen nutsilainen, juossut polkujuoksutapahtumia jo useamman ja taittanut NUTS Karhunkierroksella 83 kilometrin matkan vuosina 2021-2022 sekä saman matkan Ylläs Pallaksella 2021. Puhelinhaastattelussa Tiina kertoi, että juoksee ja treenaa omaksi ilokseen välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta tapahtumat tuovat aina hyvää motivaatiota lenkille lähtemiseen. Oma valmentajakin on ollut joskus kuvioissa, mutta tilanteen palauttamiseksi taas hauskaksi harrastukseksi, on valmentaja tippunut pois kuvioista. Ensimmäisen ultramatkan nainen on juossut Nuuksiossa muutama vuosi takaperin ja harrastuskuvioissa on ollut mukana myös triathlon. Nyt asfalttijuoksut ovat vähentyneet polkujen viehätyksen viedessä mukanaan: poluissa vetää puoleensa oma rauha, tekemiseen keskittyminen joka vie arjen huolet mennessään sekä yllätyksellisyys!

Ennen NUTS Karhunkierrosta Tiina kertoo heränneensä kauhunsekaiseen oloon (jonka meistä moni varmasti tunnistaa), jossa tapahtuma alkoi lähestymään ja päivät kalenterista loppua kesken ylitöiden viedessä aikaa lenkeiltä. Päässä oli kuitenkin ajatus, että näillä eväillä mennään ja treenataan mitä pystytään ja lähdetään tekemään sen mitä voi!

Tapahtuman jälkeen yhytetyn naisen tunnelmat olivat hyväntuuliset ja jalat koitoksesta olivat kuulemma jo alkaneet palautua. Nyt siis itse tapahtumaan, mitä siellä tapahtui ja miksi juoksukengät vaihtuivat jesaritossuihin?

Sitkeyttä ja pirkka-niksien ultimaattisen tason saavutus

Tiina lähti hyvillä mielin startissa koitokseen ja ensimmäiset osuudet sujuivat hyvin. Sitten jaloissa alkoi vihlomaan, ja kenkiä yritettiin kiristellä paremmin istumaan. Toiset kengät oli pakattu mukaan puolivälin huoltoon Napapiirille, mutta Tiina ei vaihtanut niitä ajatellen, että parempi nyt mennä jaloissa olevilla ettei tilanne vain pahene. Napapiirin pisteeltä takaisin päin kulkiessa alkoivat jalkojen rakot olla jo todella pahat ja aiheuttaa kipua, joten hänen juoksaskeleensa hidastuivat. Tapahtumia kerratessaan Tiina mietti, että ensimmäinen virhe oli jo tullut tehtyä, kun rakkolaastaria ei laitettu heti ensimmäisen hiertymisen tunteen ilmestyessä. Toinen helpotus olisi voinut olla kenkien vaihtaminen, mutta tässä sitä oltiin kulkemassa Basecampin huoltoa kohti rakot jaloissa sattuen päässä pyörien ajatus: ”askel kerrallaan etiäpäin, kyllä se maali sieltä joskus tulee vastaan”. Aamuyön väsymyksessä alkoi silmäkulmissa näkyä kaikenlaisia pikkuelukoita ja nukkua ei kuulemma uskaltanut Tiinan pelätessä, ettei herääkään ehtimään maaliin. Luovuttaminen ei tosin käynyt tämän sisukkaan naisen mukaan mielessä kertaakaan, sillä UTTF-liiviä oli lähdetty metsästämään ja sehän oli haettava!

Oulangan ja Basecampin välin pahimpien kohtien yli auttoi myös siskon tsemppi puhelimen toisesta päästä. Vaikka eteneminen oli hidasta sinnitteli Tiina Basecampin huoltoon, jossa rakot puhkottiin, puhdistettiin ja jalkaan laitettiin uudet siteet ja laastarit. Kiitosta tuli huollon asiantunteville vapaaehtoisille hoidosta. Näiden toimenpiteiden turvin Tiina jatkoi matkaa kohti Konttaista kelloa vilkuillen. Matkan pitkät portaat olivat kuitenkin viimeinen niitti jaloille ja eteneminen kävi kuulemma niin kipeää ”että oikein itketti”. Soitto siskolle auttoi taas tilanteessa ja kenkien ääneenkiroaminen tempaisikin ilmalle ajatuksen ”mikäs pakko näillä kengillä on juosta” ja sen jälkeen matkaa taitettiinkin ilman kenkiä sukkasilleen kohti Konttaista taistellen, milloin kaarnan palat ja tai pahvien palat sukkien alla helpottamassa etenemistä!

Viimeisellä huoltopisteellä samat auttajat, jotka olivat aiemmin puhkoneet rakkoja, tuumailivat yhdessä Tiinan kanssa, miten matka saataisiin jatkumaan maaliin. Nyt keksittiin leikata banaanilaatikosta kunnon pohjalliset ja teipata jalat jesarilla kävelykuntoon niin, ettei teippi osunut rakkoihin. Tälläisiä mittatilaustyönä tehtyjä kenkiä ei olekaan KK:lla monia nähty! Konttaiselta lähtiessä Tiina päätti, että nyt mennään vaan niin lujaa kuin jaloista vielä lähtee, jotta maaliin kerkeää. Hänen omien sanojensa mukaan päällä oli sellainen draivi ja pieni hätä, että ehtiiköhän tässä, että sen adrenaliinin voimilla pääsi eteenpäin kohti palovartijan majaa. Rukan viimeisten nousujen jälkeen tajuntaan alkoi vieriä ajatus ”ei saakeli kyllä tässä ehtii!”.

Maalissa näkyi helpottunut, onnellinen, itsensä ylittänyt nainen jesaritossuissaan ja jännitystä sai kuulemma koko rahalla! Kun rakot on parannelty, niin tämä supernainen nähdään myös Ylläs Pallaksella 160km matkalla, joten kova kannustus ja tsemppi Tiinalle myös sinne! Myöhemmin syksyllä on kuulemma Vaarojen maratonin vuoro.

Tiinan opit ja vinkit muille reissuista ovatkin, että ne rakkolaastarit kannattaa kinttuihin laitella heti, kun alkaa hiertämistä ilmaantua. Lisäksi mandariinit ovat kuulemma, mitä parhain eväs ultrajuoksuilla, kun alkaa tuntumaan, ettei mikään muu pysy sisällä. Lopuksi hän tsemppaa kaikkia ultrajuoksuja miettiville, että ”laittaa vaan töppöstä toisen eteen yksi kerrallaan, kunhan ajan puitteissa pääsee hyväksytyksi maaliin, niin se riittää!”.