|

MM-kisapaikat juoksijoiden kiikarissa Ylläs Pallaksella

Sääennuste lupaa perjantain ja lauantain vastaiselle yölle poutaa ja puolipilvistä. Kuva: Rami Valonen

Suomen MM-kisajoukkueeseen etsitään täydennystä viikonloppuna järjestettävässä NUTS Ylläs Pallas -tapahtumassa.

Nyt kootaan arvokisajoukkuetta Espanjan Canfranc-Pirineosissa ensi vuoden syyskuussa järjestettäviin MM-kisoihin. Siellä kilpaillaan kahdella matkalla: short distance (noin maratonin mittainen) ja long distance (noin 80 kilometriä).

MM-kisoissa jokainen maa voi nimetä kummallekin kilpailumatkalle enintään kuusi juoksijaa. Viime vuonna Suomen Ultrajuoksuliiton yhteyteen perustettu polkujuoksujaosto nimesi keväällä maajoukkueeseen kolme naista ja neljä miestä: Anna-Stiina Erkkilän, Johanna Antilan, Marjo Liikasen, Juuso Simpasen, Juho Ylisen, Mårten Boströmin ja Tuomas Karin

– Ensisijaisesti arvokisoihin valitaan urheilijat ITRA-rankingin perusteella. Suoralle valinnalle edellytetään naisilta 700 ja miehiltä 800 rankingpistettä sekä short- että long-kategoriassa. Jäljelle jäävät urheilijapaikat voidaan täyttää erillisten karsintakilpailuiden tulosten perusteella, kertoo polkujuoksujaostoon kuuluva Jussi Nokelainen.

Ylläksellä sinivalkoinen edustuspaita on tarjolla sekä 37 kilometrin että 105 kilometrin parhaalle juoksijalle. Mikäli kyseisten matkojen voittaja on jo valittu maajoukkueeseen ITRA-pisteiden (International Trail Running Association) perusteella, valitaan arvokisoihin karsintakilpailun seuraavaksi paras juoksija.

– Keväällä tehdyt ensimmäiset valinnat ovat voimassa vuoden 2025 loppuun asti. Ensi vuoden alusta lähtien maajoukkueen urheilijavalinnat tarkistetaan kerran vuodessa kotimaisen kisakauden jälkeen eli loppuvuodesta, Nokelainen korostaa.

Tämän vuoden toinen karsintakilpailu on Nuuksio Classic syyskuussa, missä matkoina ovat 42 ja 72 kilometriä. Espanjan MM-kisajoukkue lukitaan viimeistään ensi vuoden heinäkuuhun mennessä.

Erkkilä tähdittää Trail Tour -matkaa

Anna-Stiina Erkkilä halasi Minna Kauppia Bodom Traililla. Nyt Erkkilä kilpailee ensimmäistä kertaa NUTS Ylläs Pallas -tapahtumassa. Kuva: Miska Koivumäki

Maajoukkueringistä NUTS Ylläs Pallaksella kilpailevat Erkkilä ja Antila. Kesäkuun EM-kisoissa seitsemänneksi sijoittunut ja sen jälkeen kovatasoisessa Marathon du Mont-Blancin maratonilla kahdeksanneksi yltänyt Erkkilä kilpailee nyt ensimmäistä kertaa tässä NUTSin tapahtumassa, matkana on 37 kilometriä.

– Odottavin fiiliksin lähden itselle täysin uuteen kisaan. Tätä on odotettu, joten tosi mukava viimein saada Ylläksen kisa mahtumaan omaan kalenteriin. Suomessa on aina kutkuttavaa startata, kun pääsee tutun yhteisön kanssa fiilistelemään kisaviikonloppua. Tavoitteena on tehdä oma hyvä, kova juoksu ennen varsinaisen treeniblokin alkua, Erkkilä kertoo.

Erkkilän loppukesän pääkisa on UTMB-tapahtumaan kuuluva OCC (55 km, +3425 nm). 

– Ylläksen jälkeen panostan täysillä harjoitteluun kohti OCC:tä. Lähden pidemmälle treenileirille ennen kisaa, josta sitten tarkoituksena olisi matkustaa suoraan kisapaikalle Chamonixiin. 

37 kilometrin reittiin muutoksia

Pirjo Saukolla on nimissään 37 kilometrin matkan reittiennätys. Tänä vuonna reitti muuttuu. Kuva: Rami Valonen

Nähtäväksi jää, onko Erkkilä Ylläksellä ensimmäinen kolme tuntia alittava nainen. 

Tosin Pirjo Saukon nimissä oleva reittiennätys (3.08.54) jäänee joka tapauksessa ikuisesti historian lehdille, sillä tänä vuonna 37 kilometrin reittiin tulee merkittävä uudistus, kun alun pitkä latupohjaosuus vaihtuu Kesänkijärven polkuihin. Samalla reitin kiertosuunta pääosin muuttuu, ja Ylläs huiputetaan eri suunnasta kuin aiemmin.

– Anna-Stiina on omassa kategoriassaan, enkä missään nimessä pysty vastaamaan hänen vauhtiinsa. Mutta kyllä omalla kovalla vauhdilla silti aion lähteä alusta alkaen, ei hirveästi säästellen, koska kyseessä on kuitenkin suht. lyhyt kisa. Se sitten riittää toivottavasti ainakin kymppisakkiin, Saukko pohtii.

Saukko on loukkaantumisten jälkeen päässyt hyvään iskuun, mistä osoituksena Dolomiti Extreme Trailin (55 km) voitto noin kuukausi sitten.

– Voitto oli ennen kaikkea henkinen palkinto itselle siitä työstä ja kaikesta epämukavuudesta, mitä on puolentoista vuoden aikana ollut erinäisten rasitusvammojen vuoksi. Oli mahtavaa tajuta, että olen ihan hyvässä kunnossa. Ja vieläpä niin, että todella nautin juoksusta.

Saukko myöntää, että maajoukkuepaita kiinnostaa myös häntä.

– Tietysti haluan antaa mahdollisimman hyvän näytön omasta juoksusta. Minun ITRA-pisteeni mahdollistaisivat periaatteessa maajoukkueeseen pääsyn. Haluan ainakin päästä parin vuoden takaiseen aikaani ja ehkä jopa parantaa sitä.

37 kilometriä on samalla Trail Tour Finlandin osakilpailumatka. Kiertueen kärkinaisista mukana ovat muun muassa NUTS Syötteen voittaja Elina Halonen ja kokonaistilanteen kakkonen Teija Lehtimäki.

Nordman epävarma, myös Saikkonen sairastellut

Miesten vastaavalla matkalla kolminkertainen Trail Tourin voittaja Juho Ylinen loistaa poissaolollaan ja keskittyy loppukesän koitoksiin. 

Kiertueen tämänhetkinen ykkösnimi, NUTS Syötteen voittaja Petteri Kymäläinen sen sijaan löytyy lähtölistalta. Samoin yhteistilanteen kakkonen, Benjamin Holmgren

Vuosi sitten Otto Saikkonen esitteli maalisuoralla habaansa kuudennen sijan kunniaksi. Kuva: Samuli Tiainen

Viime vuonna kolmanneksi, ja toiseksi parhaaksi suomalaiseksi erittäin kovatasoisessa kilpailussa sijoittunut Eetu Nordman oli vielä tapahtumaviikon alussa flunssassa, joten hänen osallistumisensa on epävarmaa. Niin ikään viime vuoden kutonen, Otto Saikkonen, on sairastellut.

– Viimeisimmät sairastelut sattuivat juhannukselle, sekä noin puolitoista viikkoa ennen kilpailun starttia. Tämä on asettanut hieman kysymysmerkkejä omasta fyysisestä suorituskyvystä. Sairasteluista huolimatta avainharjoituksissa kulku on tuntunut olevan ihan hyvällä tasolla ja kovemman vauhdin ylläpitäminen pidempään on kehittynyt, Saikkonen uskoo.

– Viime vuodesta jäi erityisesti mieleen oman juoksun rytmittämisen tärkeys, jotta juoksu tulee loppuun asti ja Pirunkurun nousuun olisi vielä energiaa jäljellä. Lisäksi olen panostanut viime vuoteen verrattuna enemmän energian saantiin kilpailun aikana, joka toivottavasti myös edesauttaa juoksun tuomista loppuun asti, MM-joukkueeseen mielivä Saikkonen kertoo.

Vai tulevatko matkan suurimmat suosikit sittenkin suunnistustaustaisesta kolmikosta Einari Heinaro, Joni Hirvikallio ja Lari Takanen? Etenkin Takanen ja Heinaro ovat menestyneet mainiosti myös polkukisoissa, ja todennäköisesti tavoittelevat jaossa olevaa MM-edustuspaikkaa.

Krohns hakee revanssia 100 kilometriltä

Toisella MM-karsintamatkalla, 105 kilometrillä Pallakselta Ylläkselle, on niin ikään mukana kovia nimiä.

Marika Krohnsin menoa viime vuonna 66 kilometrillä. Kuva: Samuli Tiainen

Viime vuonna samoissa maisemissa 66 kilometrillä toiseksi sijoittunut Marika Krohns on yksi kilpailun ennakkosuosikeista. Hän avasi paikkojaan kolmisen viikkoa sitten Andorrassa ja sijoittui polkupuolimaratonilla kuudenneksi. 

– Ylläs on kerta toisensa jälkeen yksi kesän odotetuimmista tapahtumista, siellä on niin hyvä tunnelma, upeat maastot ja paljon tuttuja. Eli kyllä tätä on odotettu, mutta nyt alkaa tietysti hiipiä myös jännitys; epäröinti omasta kunnosta, säiden ja varusteiden miettiminen ja että pysyykö terveenä. Olen töissä varhaiskasvatuksessa opena ja aina saa kisaviikolla jännittää, että mitäs pöpöjä tällä kertaa kiertää, Krohns naurahtaa.

Krohns kilpaili Pallas Ylläksen satasella jo viisi vuotta sitten, mutta silloin polvikipu pakotti hänet kävelemään viimeiset viisi tuntia. 

– Istuin Pirunkurun päällä itkien ja miettien, että kuinka pääsen täältä alas. Alas tultiin takaperin ja vaikka miten perin, maaliin pääsin, mutta kiukku siitä jäi ja nyt vihdoin olisi revanssin paikka. Noin pitkää matkaa en ole sen jälkeen juossut, Krohns muistelee.

Krohns kuuli vasta ilmoittautumisen jälkeen, että kisamatkalla on jaossa myös MM-edustuspaikka.

– Jo se, että olen nimettynä ennakkosuosikiksi, on minulle iso juttu. Oishan se tosi upeaa saada kisapaikka. Jos ei nyt, niin joskus!

Miesten puolella viime vuoden kolmonen, Viron Risto Mägi taistelee ilman haavereita jälleen kärkisijoista. Hän saa kovan vastuksen Tomi Mikkolasta, jonka pitkältä meriittilistalta löytyy muun muassa NUTS Ylläs Pallaksen satamailisen voitto ja kakkossija.

Perinteisesti pitkillä matkoilla on paljon vaihtuvuutta edellisvuosien kärkinimien osalta, ja siksi joka vuosi nähdään uusia onnistujia. Myös ulkomaisten juoksijoiden joukossa voi olla kovia menijöitä.

Rikkooko Antila Oravamäen reittiennätyksen?

Johanna Antila juoksi Karhunkierroksen paikoin haastavissa olosuhteissa uuden reittiennätyksen. Kuva: Rami Valonen

Satamailinen on kauden toinen Ultra Trail Tour Finlandin osakilpailu.

Sekä naisten että miesten puolella avausosakilpailun, NUTS Karhunkierroksen, voittajat Johanna Antila ja Juuso Simpanen eivät osallistu 160 kilometrin raastavaan kilpailuun.

Antila juoksee Ylläs Pallaksella 66 kilometriä, ja varmasti yhtenä tavoitteena on rikkoa Maija Oravamäen nimissä oleva reittiennätys 6.46.42.

– Tänä vuonna Ylläksen polkukarkelot sopivat edes jotenkuten kisa- ja harjoituskalenteriin. Aikaisemmin olen ollut vain huoltojoukoissa ja katsellut muiden juoksemista. Nyt vihdoinkin harjoitusohjelma sallii laittamaan numerolapun rintaan tässä suomalaisessa uniikissa ”yöttömän yön” polkujuoksutapahtumassa, Antila tunnelmoi Instagramissa.

Elokuun lopun UTMB:lle tähtäävä Antila ei ole juossut näin “lyhyttä” matkaa kahteen vuoteen.

– Nyt toivon, että pystyisin juosta itseä hieman ahtaalle ja epämukavuusalueelle. Tarkoitus on kuitenkin pitää juoksu hyvin hallinnassa ja yrittää tehdä harjoituksellisesti järkevä suoritus, jotta harjoituskausi voi jatkua sujuvasti kohti seuraavaa satamailista, Antila jatkaa Instagramissa.

Antilan poissaolo satamailiselta tarjoaa muille mahdollisuuden hyviin pisteisiin. Voitosta saatavaa sataa pistettä jahtaavat etenkin Henna Järvisalo ja Kirsi Vehviläinen.

Höglund hakee hyvitystä Karhunkierrokselle

Casper Höglund oli ykkönen vuosi sitten Ylläs Pallaksen satamailisella. Kuva: Samuli Tiainen

Casper Höglund puolestaan hakee hyvitystä Karhunkierroksen pettymykselle, kun hän joutui keskeyttämään johtoasemasta 110 kilometrin kohdalla. 

– Harjoittelu Karhunkierroksen jälkeen on ollut varmaa. Olen painottanut enemmän vauhdikkaampaa tekemistä ylämäkeen ja ihan jopa radallakin, syyskuussa järjestettävään Julian Alps -tapahtumaan tähtäävä Höglund kertoo.

Viime vuonna Höglund korjasi Ylläs Pallaksen satamailiselta täyden potin dramaattisten vaiheiden jälkeen. Nyt Höglundin tavoitteena on parantaa viime vuoden voittoaikaansa 17.33.35.

– Viime vuoden kisasta parannettavaa jäi lähinnä nesteytyksessä ja vauhdinjaossa. Siellä on pitkä huoltoväli ennen Pallasta, jossa viime vuonna koin nestehukkaa. Sen voisi yrittää tänä vuonna välttää. Vauhdinjako onkin kaksivaiheinen: paikoittain raskailla osilla voisi vauhti olla hieman maltillisempi ja kevyemmillä alamäkipainoitteisilla paikoilla taas nopeampi, Höglund suunnittelee.

Höglundia lähtevät haastamaan Trail Tourin sijoilla 2-4 olevat Juho Kunnari, Jeremy Palmer ja Sauli Mettovaara.

Mobergille hurja reittiennätys 

326 kilometrin osallistujat lähtivät matkaan jo maanantaina. Max Moberg uusi viime vuoden voittonsa huikealla loppuajalla 46.40.45 eli hän alitti kahden vuorokauden haamurajan. Hänen nimissään ollut reittiennätys parani lähes kuusi tuntia. 

Naisten kilpailussa Eevi Bengs saapui maaliin uudella reittiennätysajalla 54:24:26 ja alitti ensimmäisenä naisista kuudenkymmenen tunnin rajan. Edellinen reittiennätys naisissa on vuodelta 2021, kun Saara Päätalo pinkoi matkan ajalla 63:52:44. Reittiennätyksen ja naisten ensimmäisen sijan lisäksi Eevi oli kokonaistulosten toinen.

Mainittujen matkojen lisäksi tapahtumassa on tarjolla myös 15 kilometrin pikamatka lauantaina sekä lapsille ja nuorille suunnattu matalan kynnyksen polkuiloittelu torstaina. 

GPS-seuranta ja tulospalvelu löytyvät tuttuun tapaan tapahtumasivuilta. Ennakkoon mukaan on ilmoittautunut yli 2200 juoksijaa. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 1860 henkilöä.

Teksti:

Marko Krapu