|

Karhunkierroksen kevätmuutto: yli 4000 juoksijaa matkalla Rukalle

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tutulla Ansku Bergströmillä on tanssiässä hihassa, kun 83 kilometrin polkuaskelten pitää osua kohdalleen.

”Jännittää ja pelottaa.” 

Tanssija Ansku Bergström tiivistää monien tuntemukset ennen NUTS Karhunkierroksen starttia. 

Bergström on yksi liki 900 juoksijasta, jotka ovat ilmoittautuneet tapahtuman toiseksi pisimmälle matkalle, 83 kilometrille. Vuosi sitten hän juoksi Rukalla ensimmäisen ultrajuoksunsa, 55 kilometriä. 

”Maalissa oli tunne, että ei koskaan enää. Mutta onhan tämä ihan sairaan siistiä. Tähän jää koukkuun, ja on pakko vielä vähän isompaa matkaa kokeilla. Nälkä kasvaa syödessä.” 

Maaliviiva voittaa kivut 

Bergströmillä on takana pari vuotta polkujuoksua. Hänkään ei osaa selittää, miksi veri vetää takaisin lähtöviivalle. 

Ja vielä aiempaa pidemmille matkoille. 

Ehkä syy on tunteissa, jotka seilaavat laidasta toiseen. 

”Viime vuoden 55 kilometriä oli kyllä koettelemus. Olin kuitenkin päättänyt, että en jätä kesken. Minulla oli hyvät kamat ja tankkasin koko matkan.”

Lopussa endorfiinit veivät mennessään. 

”Viimeisten kilometrien aikana kivut unohtuivat, jalka keveni ja maaliin päästiin.”

Aamuyön aurinko – täältä tullaan!  

Tanssija ei lähde nytkään jahtaamaan sekunteja.  

”En ajattele, että tämä on kisa vaan enemmän elämys ja seikkailu. Kaikki sanovat, että vaarojen päältä näkyvä auringonnousu on ihan superhieno. Sitä odotan”, Bergström sanoo aamukolmen paikkeille ajoittuvasta valoilmiöstä. 

Matkaan lähtee muitakin elämyksiä etsiviä. Viikko ennen tapahtumaa ilmoittautuneita on yli 4200. Kansallisuuksia on kaksikymmentä. 

Nuorimmat juoksijat ovat 13 kilometrille suuntaavia 11-vuotiaita. Ikähaitarin toisessa päässä ovat 77- ja 78-vuotiaat osallistujat, joista yksi lähtee 55 kilometrille.  

Anskun vinkit viimeiselle viikolle 

Ansku Bergström tsemppaa mielessään perusohjeita. Ne sopivat vinkeiksi monille muillekin.   

”Viimeinen viikko ennen tapahtumaa keskitytään tankkaamiseen. Liikkeelle pitää lähteä hitaasti, jotta jaksaa myös lopun ylämäet.”  

Hän treenaa mäkinousuja kotioloissa Helsingin korkeimmalla huipulla, Malminkartanon Jättärillä, Paloheinässä ja Klaukkalan Tornimäellä. 

Karhunkierroksella edessä on niitäkin raastavampia nousuja viimeisillä 20 kilometrillä. Korkein kohta on Valtavaaran huipulla 492 metrissä.  

Tanssija jakaa saman tunteen monen muun kanssa. 

”Ylämäet ovat inhokkejani.”   

Tanssista hyötyä vauhtihetkiin   

Bergströmin suosikkiosuuksia ovat juurakkopätkät ja alamäet. Osittain ehkä siksi, että niissä tanssitaustasta on selkeää hyötyä.  

”Kun on tehnyt elämänsä töitä omalla kehollaan, niin siinä tuntee kroppansa. Pystyn luottamaan omaan kehooni, pitämään ryhdin ja varsinkin teknisillä juurakkopätkillä rytmittämään jalkoja hyvin.” 

Ja jos jokin menisikin vihkoon, tukea on tarjolla.  

”Ihaninta viime vuonna oli tajuta, kuinka ystävällisiä ja avuliaita kaikki olivat. Polkujuoksussa on sellaista yhteisöllisen perheen tuntua.”

Teksti: Heikki Hamunen

Karhunkierros elää myös kotisohvalla

NUTS Karhunkierroksen menoa voi seurata tapahtumaviikonlopun aikana osoitteessa nutskarhunkierros.fi. Sivuilta löytyvät live-seurannat, tulospalvelu, aikataulut ja reittitiedot.

Tänä vuonna 34 kilometrin matkalla kokeillaan myös uutta appipohjaista GPS-seurantaa. Lisäksi matkalle on tarjolla väliaikoihin perustuva karttavisualisointi niille osallistujille, jotka eivät käytä appia.