Älä missaa näitä – tärpit Karhunkierroksen seuraamiseen!

Suomen suurin polkujuoksutapahtuma on ihan kohta ovella! Luvassa on taas jännittäviä voittokamppailuita, henkeäsalpaavia maisemia ja huikeita fiiliksiä.
Näillä vinkeillä voit seurata tapahtuman kulkua olitpa sitten paikan päällä Kuusamossa tai kotisohvalla kynsiä pureskelemassa.
1. Aro ja Höglund kohtaavat perusmatkalla

Karhunkierroksen satamailinen eli noin 166 kilometriä on samalla Ultra Trail Tour Finlandin ensimmäinen osakilpailu. Se, joka läpäisee hyväksytysti kauden kaikki kolme osakilpailua, saa pukea ylleen himoitun Finisher-liivin.
Miesten kisassa nähdään odotettu kohtaaminen, kun toissa vuoden voittaja Anton Aro ja kakkonen Casper Höglund asettuvat lähtöviivalle.
Kaksi vuotta sitten Aro juoksi komeaan voittoon ja jäi vain vartin Juuso Simpasen nimissä olevasta reittiennätyksestä (17.29.45). Lupaavasti alkanut kausi romuttui kuitenkin NUTS Ylläs Pallaksen selkävammaan.
– Ei se mielessä kummittele sen enempää. Ei maailma siihen kaatunut ja sekin kausi päättyi iloisesti Vaaroilla ja Vantaalla kuntoutumisen jälkeen.
– UTTF ei juuri nyt ole omalla agendalla, mutta ehkä joskus silti. Se ei johdu vuoden 2023 pettymyksestä, vaan ehkä enemmän halusta hakea omia rajoja juoksijana toisaalla, Aro toteaa ja nimeää kauden pääkisakseen TDS:n (148 km) elokuussa.

Aro on valmistautunut kisaan viikon verran Kuusamon seudulla. Polut ovat hänen mukaansa pääosin hyvässä kunnossa, mutta hieman luntakin on vielä reitillä jäljellä.
– Mielenkiinnolla matkaan, tavoite on toteuttaa erinomainen juoksu. On minulla konkreettinen tavoite totta kai, mutta jätetään sen paljastaminen kisan aattoon tai päivään. Pääfokus on kuitenkin ehjässä tekemisessä. Parannetaan 2023 energioita ja korjataan 2024 virheet eli nesteen määrä ja elektrolyytit parempaan balanssiin, sanoo Aro, jonka yhteistyö valmentaja Jason Schlarbin kanssa päättyi hyvässä yhteisymmärryksessä vuodenvaihteessa.
– Casper on juossut hienosti ja hänellä oli tosi komea lopetus viime kauteen Sloveniassa. Toivottavasti saadaan hyvä kisa aikaan, ehditään tutustua ja vaihtaa kuulumiset matkalla ja lopulta voimme vetää toisemme hyviin tuloksiin, pientä nuhaa kisaviikolla potenut Aro jatkaa.

Siinä missä Aron on pitänyt kiireisenä parivuotias Salli-tyttö, Höglundin mahdollisia silmäpusseja selittää puolestaan armeija. Santahaminan tiedustelukomppanian upseerioppilaan TJ on tätä artikkelia kirjoitettaessa noin 130.
– Inttielämä on maistunut oikein hyvin. Ylivoimaisesti parhaita ovat tietenkin tiedustelumetsäleirit. Kurjinta on se iänikuinen odottaminen. Joskus tuntuu, että on kiire vain siksi, että voitaisiin odottaa enemmän.
Kysyttäessä asepalveluksen tärkeintä oppia tähän mennessä Höglund antaa vastauksen, joka sopii kuin tuubihuivi päähän myös ultrajuoksijalle.
– Vaihda sukat, juo vettä.
Höglund kuvailee armeijan aikaista harjoitteluaan epäjohdonmukaiseksi, koska juoksumäärien kasvattaminen on kiireisen aikataulun takia ollut vaikeaa. Karhunkierrokselle vuoden 2023 UTTF-mestari lähtee silti innoissaan.
– Anton on kova luu ja varmasti pyrkii kovaan tulokseen. Toivon, että olen riittävässä kunnossa haastamaan hänet ja tuomaan jännitystä peliin. Pyrin tasaiseen suoritukseen, jotta saisin hieman varmuutta ja mielenrauhaa loppukesän kisoihin, Höglund sanoo ja tarkoittaa UTMB:n 170 kilometriä ja polkujuoksun MM-kisoja (82 km).
2. Bengsin ja Lintalan ennätysyritykset

Naisten satamailisella ryminällä ultrajuoksun kansainväliseenkin kärkeen tullut Eevi Bengs ei pidä kynttilää vakan alla, vaan pudottaa kisan kynnyksellä pienoisen uutispommin:
– Lähden hakemaan uutta reittiennätystä ja odotan mielenkiinnolla, onnistuuko se vai ei.
Matkan kivenkova ennätys 21.22.52 on Johanna Antilan nimissä viime vuodelta, jolloin Bengs sijoittui tiukassa kisassa toiseksi vain 21,5 minuuttia Antilaa hitaampana.
– Tavallaan kaikki onnistui viime vuonna erittäin hyvin, mutta jäi sinne silti paljon parannettavaa. Minulla oli todella hyvä vauhdinjako ja muutenkin onnistunut juoksu. Viime vuonna menin ensikertalaisen tuurilla ja tänä vuonna yritän mennä enemmän taidolla ja säilyttää viime vuoden iloisen fiiliksen, Suomen MM-joukkueeseen jo valittu Bengs kertoo.

Bengsin tavoin ennätysten marmoritaululle pyrkii puolta lyhyemmällä matkalla Tommi Lintala.
Lintala palaa kirjaimellisesti juurilleen, sillä hän juoksi kyseisellä matkalla uransa ensimmäisen polkukisansa vuonna 2018. Silloin aikaa meni hieman alle 11 tuntia.
– Aloitin juoksemaan noin kahdeksan kuukautta ennen kyseistä kisaa ilman sen kummempaa kestävyysurheilutaustaa. Olin juuri kotiutunut varusmiespalveluksesta tuolloin, ja kaipasin jotain mielekästä haastetta. Kisa eteni lähinnä liian kovan alkuvauhdin, ja aivan käsittämättömän huonojen energioiden kanssa sekoillessa. Basecampilta eteenpäin en ottanut yhtäkään juoksuaskelta, koska krampit olivat niin kovat siinä kohtaa. Oikeastaan epäonnistuminen lisäsi mielenkiintoa lajia kohtaan, kun mietin, miten hitossa Tero Ruokolainen kiskoi matkan silloin 8 tunnin pintaan, Lintala muistelee.
Lintala julkaisi muutama viikko sitten Instagramissa oheisen taulukon, johon hän on oli tehnyt suunnitelman energian otosta ja aikataulusta. Postaus kätki pienen matemaattisen puzzlen, ja sen ratkaisseet hieraisivat silmiään: loppuaikatavoite oli noin 7.25 eli noin kymmenen minuuttia alle Simpasen reittiennätyksen.
– Kunto on tuntunut erittäin hyvältä pitkin kevättä, ja sairauspäiviä ei ole tullut yhtäkään. Sain jotenkin ihmeen kaupalla taikuroitua itseni alle 32 minuutin kympin kuntoon, jonka päälle on nyt rakennettu hieman suuremmalla juoksuvolyymilla resilienssiä.
– Näin pitkästä suorituksesta puuttuu itseltä vielä täysin tietynlainen suoritusvarmuus, joten pelaan ainakin Basecampille asti varman päälle. Yöstartti saattaa tuoda omat ongelmansa, joita voi olla haastavaa ennakoida. On se Juuson reittienkka kova, mutta on tässä ehtinyt laji kypsyä taas muutaman vuoden eteenpäin.
Vielä talvella Lintala tuskaili motivaatio-ongelmien kanssa ja väläytti jopa lenkkareiden ripustamista naulaan. Ne ajatukset kuitenkin karkasivat kevään ja valon lisääntyessä. Nyt hän uskaltaa jo taas unelmoida.
– Kai se on edelleen se syy miksi koko lajin on alun perin aloittanut. Se hullu ajatus siitä, että kilsoja on takana jo lähemmäs sata, mutta jalat jaksaa edelleen jauhaa reipasta vauhtia pitkin kansallispuiston polkuja.
3. Trail Tour Finlandin toinen osakilpailu
Karhunkierroksen 55 kilometriä on tuttuun tapaan Trail Tour Finlandin toinen osakilpailu.
Kiertue alkoi Bodom Traililla, jonka voittajat Sofia Haajanen ja Juho Ylinen eivät ole Kuusamossa kartuttamassa pistepottiaan.

Naisten puolella huomio kiinnittyy etenkin entiseen ratajuoksijaan Kristiane Widthiin, joka on ollut mukava piristysruiske lajille. Pitkällä, näyttävällä askeleella etenevä Width on suorastaan urakoinut viime aikoina. Vai mitä sanotte tästä noin kolmen viikon pätkästä:
Ensin hän juoksi Yhdysvalloissa viidessä päivässä viisi maratonia kerätessään varoja MS-taudin torjumiseen ja tutkimukseen.
Jetlag oli tuskin helpottanut, kun Width ilmoittautui mukaan Bodom Trailin sähäkälle 21 kilometrille ja sijoittui toiseksi.
Viikkoa myöhemmin Width oli jälleen vauhdissa. Tällä kertaa hän juoksi maratonin alle kolmeen tuntiin jäniksen keltainen liivi päällään Helsinki City Running Dayssa.
– Viime vuonna juoksin Karhunkierroksella 34 kilometriä, mutta silloin fiilis oli enemmänkin, että mitä ihmettä mä täällä teen. Juoksin omissa maailmoissani vanhoilla lenkkareilla ja muistan pitäneeni kädessäni suolakurkkua 20 kilometriä enkä edes syönyt sitä!
– Tiedän, että olen hyvä lyhyemmillä matkoilla, mutta haluan vielä katsoa, mihin asti kroppa kestää. Varsinkin nyt, kun rasitusta on aika paljon alla, pohtii Width, joka keväällä oli ehdokkaana myös kuntavaaleissa.

Miesten puolella yhtä selkeää ennakkosuosikkia on vaikeampi nimetä, mutta ainakin nimet Kari Heikura, Eetu Nordman ja Kari Varis saavat nimikirjoitusten metsästäjät valppaiksi. Trio valloitti 34 kilometrin matkan podiumin viime keväänä.
Mielenkiintoinen seurattava on myös Bodom Trailin yllätyskolmonen, 33-vuotias Angelniemen Ankkureiden suunnistaja Markku Elo.
– Viimeiset vuodet on ollut kaikenlaista vaivaa, mutta nyt olen päässyt pitkästä aikaa yllättävän hyvään kuntoon. Karhunkierros tulee olemaan pisin polkukisani tähän mennessä ja erityisesti tankkausta on pitänyt sitä silmällä pitäen harjoitella. Mutta eiköhän se mene pitkälti vanhoilla pohjilla kunhan muistaa jättää paukkuja lopun nousuihin, Elo suunnittelee.
Elo aikoo osallistua lisäksi ainakin Aulanko Tower Trailille ja Nuuksio Classiciin eli hän saattaa hyvinkin kamppailla kokonaiskilpailun kärkisijoista.
4. Nähdäänkö uusi osallistujaennätys?

Paljon on vettä virrannut Oulanka-joessa siitä, kun ensimmäinen Karhunkierros-tapahtuma näki päivänvalon vuonna 2013. Tuolloin seitsemän miestä ja yksi nainen juoksivat tunnetun vaellusreitin päästä päähän.
Tänä vuonna ennakkoon tapahtumaan on ilmoittautunut 3800 juoksijaa. Viime vuonna maaliviivan ylitti ennätykselliset 3117 seikkailijaa, joten kaikki mahdollisuudet uuteen ennätykseen ovat olemassa.
Tapahtuman kasvu näkyy myös kumppaneiden määrässä. Osallistujia hellitään paitsi upeilla palkinnoilla myös entistä laajemmalla expo-alueella. After Run -bileitä nähdään tapahtumakeskuksen lisäksi mökeillä ympäri Rukaa.
Tänä vuonna myös numerolappujen nouto on keskitetty maalialueen viereen, mikä osaltaan tekee tunnelmasta aiempaa tiiviimmän.
34 kilometrillä järjestäjät ovat tehneet merkittävän muutoksen ajanottoon liittyen. Kun aiempina vuosina ajanotto on käynnistynyt vasta ensimmäisen riippusillan jälkeen, lähtevät kellot tällä kertaa käyntiin heti lähtökaaren alta Juumassa.
Toinen tärkeä muutos koskee 55 kilometrin lähtöä. Oulangan luontokeskuksen läheisyydessä on rakennustöiden takia tarjolla aiempaa vähemmän parkkipaikkoja omilla autoillaan tuleville, minkä takia pysäköinti on järjestetty Käylän Korpihovin pihalle. Sieltä kulkee ilmainen shuttle-bussi lähtöön kello 16-20 välisenä aikana.
Suosittelemme 55 kilometrin juoksijoille edelleen Rukalta lähteviä lähtöbusseja, sillä ne ovat helpoin ja varmin tapa päästä starttiin.
Vaikka kehitys kehittyy ja monet asiat vuosien saatossa muuttuvat, niin ainakin yksi asia pysyy ennallaan. Ne ovat tietenkin herkulliset satsumat, joita juoksijat löytävät huoltopisteiltä.

Teksti: Marko Krapu
🎯 Seuraa ainakin nämä – tärpit viikonlopun juoksuun
👉 Anton vs Casper – uusinta perusmatkalla
Kaksi kärkinimeä – yksi reitti. Luvassa on tiukka vääntö satamailisella.
👉 Eevi tähtää reittiennätykseen
Naisten satamailisen voittotaistelussa riittää sähköä ja asennetta.
👉 Tommi Lintalan hurja aikataulu
Onko reittiennätys uhattuna myös 83 km matkalla? Se selviää yöllä.
👉 Widthin vauhtiviikot jatkuvat Rukalla
55 km suosikkimatkalla nähdään ultradebytantti, jolla on takana viisi maratonia viikossa.
👉 55 km – suosikkimatka täynnä taistoa
Heikura, Nordman, Varis… ja yllättäjät. Tsekkaa ketä vastaan juokset!
👉 Rikkoutuuko starttiennätys?
Viime vuonna viivalle asettui 3117 juoksijaa – mennäänkö tänä vuonna vielä pidemmälle?