Tuu völjyyn

Järjestämme 2015 jälleen kaksi, ehkä kolme polkujuoksutapahtumaa Pohjois-Suomen poluilla. Itsestään hyvät tapahtumat eivät synny ja vain omaksi iloksi emme tee. Tarvitsemme sinut mukaan osallistumaan – juokse, toteuta tai tee yhteistyö!

Kuntoile – urheile

Teille me tätä tehdään. Vaativia polkuseikkailuja upeillla reiteillä, matkat vaihtelevat aloittelijaystävällisistä kokeneiden kulkijoiden ylipitkiin taipaleisiin. Alustavasti olemme kiinnittäneet seuraavat päivämäärät, muutokset toki ovat mahdollisia yhteistyötahojen kanssa käytävien neuvotteluiden yhteydessä:

  • NUTS Karhunkierros 160/80/53 ja 31 km 22.-24.5.2015 – tutustu ennakkotietoihin >>
  • NUTS Pallas 125/55 km 24.-26.7.2015

Tule toteuttamaan

Raakaa tekemistähän nämäkin tapahtumat vaativat. 2014 tapahtumiamme on ollut tekemässä ja oman seuran varainhankintaa edistämässä talkoolaisia urheiluseuroista, partiolippukunnista ja muista järjestöistä. Merkittävä osa osallistumismaksuista jää tukemaan kisapaikkakunnan nuoriso- ja urheilutoimintaa.

Myös sinä olet tervetullut kokemaan erilainen viikonloppu (keksimme kyllä tekemistä vaikka koko viikoksi) kisan taustalla. Tehtäviähän piisaa kisakeskuksesta polun pientareelle. Kisan ulkopuolella liikkuvaiselle otukselle on tarjolla maasto-opasteiden pystytystä ja purkua sekä reitin mahdollista siivoamista – eihän kisaajat sotke mutta jostain geeliroskaa kuitenkin aina syntyy. Kisaviikonloppuna työllistää kilpailukeskus, huoltopisteet, huoltopisteiden pystytys/täydennys/purku, ensiapu, etsintä ja evakuointi kisaajien kannustusta unohtamatta… ja toki voit tarjota auttavaa kättä asiassa jota emme ole huomannut ajatella. Paikka on auki myös innokkaalle etävalvojalle seuraamaan GPS-pallukoita, että kisaajat eivät eksy polulta. Vastineeksi vaivannäöstä lupaamme jonkinlaisen punkan yöksi, ruokaa ja kisamuistoja. Kysy lisää eppu@nuts.fi

Markkinoi

Tuo tuotteesi esille polkujuoksijoille! Juoksemme, muttei karkuun – varsinkin jos tuotteesi on maistuva eväs tai juksemiseen liittyvä. Some, videot, itse tapahtuma… Tuotteesi näkyy ja kuuluu varmasti, jos tarjoatte majoituspalveluita, maistutte huoltopisteillä tai teillä on resursseja jalkautua (tai jalkauttaa meitä) esittelemään tuotteita kisassamme.

  • nimikkokisamatka
  • oma nimetty huoltopiste tuotteillasi
  • kisakeskuksen myynti/markkinointipiste
  • Kampanja sivuillamme

Ota yhteyttä jokke@nuts.fi ja pistetään paletti kuntoon.

Uusi kisa?

Sinulla ja yhteisölläsi on mielessä loistava kisamaasto ja infrastruktuuri (kisakeskus, huoltopisteet ym) mutta pyörät eivät lähde pyörimään? Olemme korvat höröllä hyvien ideoiden suhteen, ota yhteyttä eppu@nuts.fi, jokke@nuts.fi. Olemme erikoistuneet pitkiin otatuksiin, mutta toki lyhyemmät kisat ihmisten äärellä myös ovat kiinnostavia.